sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Kerttu ja Sohvi kotiin!

Eilen oli suuri päivä. Sain vihdoin hakea kasvattajalta Kertun kotiin, joka oli joulukuusta asti ollut siellä synnyttämässä ja hoitamassa pentujaan. Mukana kotiin seurasi yksi pennuista Briskness Janis Joplin, joka on kutsumanimeltään Sohvi.

Automatka Vantaalta Kyröön sujui hyvin. Pentu jaksoi vähän huutaa varsinkin aluksi, mutta rauhoittui ja nukkui matkasta suuren osan sylissäni. Virtaa olikin sitten kun uuteen kotiin saavuttiin. Pentu juoksi Kertun perässä autolta kotiovelle ja sisälle. Sen jälkeen yhdessä Kertun kanssa juostiin kämppä ympäri. Sitten Sohvi olikin kuin kotonaan!

Nopeasti se hoksasi, että hänellä on takaovesta pääsy takapihalle. Montaa pissaa ei ole siksi ehtinyt sisälle tullakaan! Naapurit päättivät aloittaa seurueensa kanssa yöllä tappelemisen. Se ilmeisesti herätteli pentua, kun yöllä pariin otteeseen huusi. Saattoi se kaivata sisaruksiaakin. Viideltä vaati ruuan ja haettiin lehti koirien kanssa samalla. Sitte jatkettiin unia aamuun. Nyt on ainakin naapurien turha valittaa, jos pentu täällä mellastaa ;) Anteeksi kovasti pyytelivät aamulla. Mukava pariskunta, joka onneksi tykkää Kertustakin kovin.

Pentu on ärhäkkä vaatimaan ruokaa, osaa se muutenkin huutaa ja tehdä tiettäväksi halunsa. Toisaalta se on itsenäinen ja osaa touhuta yksinkin. Katsotaan mihin luonne kehittyy, tällä hetkellä vaikuttaa oikein hyvältä ;)

1 kommentti:

  1. Hienoa Piia! Olet kunnostautunut ja heti laittanut viestiä blogiin. Täällä oli nyt illalla melkoinen meno. Taas oli päästettävä pennut ulos että saivat purkaa energiaansa. Jouko / Elmo lähtee keskiviikkona ja Indi / Aada torstai-iltana. Iisakki ja kerkko sitten viikonloppuna. Ihanaa, kun ei tarvi itselle jättää pentua. On liian tuoreessa muistissa tuo Ilona ihanainen.... Sohville ja Kertulle rapsutuksia.

    VastaaPoista