keskiviikko 4. elokuuta 2010

Hakutreenit

Eilen oltiin Huvilinnulla treenaamassa. Kertulle oli tarkoitus ottaa helppo treeni, koska on juoksussa vähän vetelä. Eipä vaan tullutkaan helppoa. Eka ukko oli suuren kallion takana ja eihän se meinannut millään uskoa, että ukko on niin kaukana vaan kaarsi vahvasti sivulle. Teki valeilmaisun turhauduttuaan (onneksi näin koiran). Vasta kun huusin metsään maalimiehelle: "ääni" niin Kerttu valpastui. Minä kuvittelin, että no toki se ukko sieltä huusi, mutta eipä ollut kuullut ja huutanut. Koira sai kuutenkin huhuilustani lisää himoa mennä syvemmälle ja löysi! Taas vahvistus sille, että toimillani keskilinjalla on aikas paljon vaikutusta. Toinen maalimies meni hyvin ja kolmannella oli piston muoto taas ihan hakusessa. Neljäs ok. Nyt tarvitaan treeniä, jotta pistot saadaan taas kuntoon sekä kallioisia maastoja.

Sohvi yllätti positiivisesti. Aikaisemmin olen huomannut että pennulle on kovapala irrota minusta. Eilisissä treeneissä otettiin pakoja, koska tuuliolosuhteet ei suosineet hajuhakuja. Maalimiehet lähtivät yhtäaikaa kahteen suuntaan niin että molemmista jäi mielikuva. Meni reippaasti ja käytti nenääkin varsinkin kahdella viimeisellä ukolla (neljä ukkoa yhteensä). Viimeisellä kauimpana olevalla ukolla todella näki kuinka se ylitti itsensä ja rohkeasti paineli pitkälle. Tekee hyvää Sohvin itseluottamukselle muussakin elossa! Lisää tällaista.

1 kommentti: